Hyvät Tyypit

Sharewoodin Hyvät Tyypit kertovat, miten he pelastavat maailmaa.

Hyvää ja kaunista

Miss Suomi 2013 Lotta Hintsa uskoo, että muita auttamalla tulee itsekin onnelliseksi.

Miss Suomi 2013 Lotta Hintsa, mikä on päivän hyvä tekosi?

"Kerään rahaa Lastenklinikoiden kummeille täällä Helsingin Narinkkatorilla. Sairaalaelämä on tullut tutuksi oman isäni kautta. Nyt ihmiset saavat mahdollisuuden tukea uutta lastensairaalaa."

Entä päivän mustin teko?

"En ole kävellyt edes punaisia päin tänään, olen ollut kiltisti."

Mikä on maailman suurin ongelma?

"Ihmisten itsekkyys."

Ratkaise se!

"Suosittelen kaikille, ettei kannata tuijottaa vain omaa napaansa ja miettiä omaa etuaan. Kun auttaa muita, tulee itsekin onnelliseksi. Ja samalla omat ongelmat unohtuvat."

Voiko bisneksellä muuttaa maailmaa?

"Voi. Ylipäänsä raha pyörittää maailmaa. Bisneksellä saa valtaa ja jos oikeat ihmiset pääsevät vallankahvaan, he voivat olla ratkaisevassa roolissa."

Jos saisit valita yhden hyvän teon, jonka kaikki maailman ihmiset tekisivät yhtenä päivänä, mikä se olisi?

"Jokainen voisi käydä sanomassa lähimmäiselle jonkin pienen kohteliaisuuden. Hyvä lähtee kiertämään pienillä teoilla ja sanoilla."

Mitä maailmassa tehdään hyvin?

"Maailmassa on paljon hyviä asioita. Hyvyys lähtee ihmisten sisältä."

Sharewood on suomalainen sosiaalinen media, jossa voi tukea valitsemaansa avustuskohdetta ilmaiseksi vastaanottamalla mainoksia ja voittamalla palkintoja. Mitä mieltä olet Sharewoodin ideasta?

"Näin se mainonta toimii. Sharewood varmasti madaltaa ihmisten kynnystä osallistua hyväntekeväisyyteen."


Kommentit (79)

| 18.6.2013 - 20:39

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Katri Hermunen | 17.6.2013 - 12:10

Tervetuloa!

PAnu RYnne | 16.6.2013 - 23:47

hyvä juttu :)

Jaana Pasanen | 16.6.2013 - 01:22

Hyvä :)

Jani Poikajärvi | 15.6.2013 - 17:37

Hyvä hyvä

| 8.6.2013 - 15:41

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Jukka Vihervaara | 7.6.2013 - 17:49

Hakutiedoilla käyttäjät ei löydy mitään !!!???
Ilmeisesti EI OLE liittynyt Sharewoodiin......

Pirkko Matikainen | 6.6.2013 - 18:02

Hyvä kun tulit mukaan.

Sari Lampimäki | 6.6.2013 - 12:55

Hienoa, kun tulit metsään!

mirva kantanen | 5.6.2013 - 08:53

Fiksu missi.

Suvi Anttonen | 5.6.2013 - 02:26

Tervetuloa :)

Susanna Kinnari | 3.6.2013 - 23:19

Hyviä ajatuksia ja tekoja maailma tarvitsee, hyvä Lotta.

| 2.6.2013 - 14:46

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 2.6.2013 - 12:44

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 1.6.2013 - 23:32

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 1.6.2013 - 18:07

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Tuula Purhonen | 30.5.2013 - 00:19

Tervetuloa vaan :)

| 29.5.2013 - 16:17

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Helli Nyman | 29.5.2013 - 14:13

Tervetuloa hienoa Lotta!

| 29.5.2013 - 00:17

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Aila Ristolainen | 28.5.2013 - 17:47

Tervetuloa mukaan!

| 28.5.2013 - 16:28

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

taina ollikainen | 28.5.2013 - 16:24

Kaikki hyvyys ja ikävä myös pahuus,lähtee ihmisen sisältä.

| 28.5.2013 - 07:53

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 27.5.2013 - 19:07

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 27.5.2013 - 14:55

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Päivi Hörkkö | 27.5.2013 - 10:28

Mukaan vaan,tervetuloa:)

Eeva-Liisa Kauhanen | 26.5.2013 - 06:22

Ihan hyviä ajatuksia ja mukavaa että Lotta tekee vapaaehtoistyötä.

Sanna Viinikainen | 25.5.2013 - 23:27

Tervetuloa :)

Jukka Vihervaara | 25.5.2013 - 16:43

"Hintsan" hyvin, jos viitsii edes euron klikata tänä vuonna. Onko kukaan seurannut ovatko
nuo julkut todella esittelyn jälkeen vierailleet näillä sharewodin sivuilla ???

Irmeli Jukakoski | 24.5.2013 - 19:58

Tervetuloa joukkoomme! Iloahan voi jakaa vaikka ilmaiseksi hymyilemällä vastaantulijalle ja sanoa kiitos oven avaajalle :))

Päivi Muhonen | 24.5.2013 - 17:23

Tervetuloa ja mainonnan voimalla hyväntekeväisyyttä harrastamaan!

| 24.5.2013 - 16:59

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 24.5.2013 - 16:49

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Irja Teräslahti | 24.5.2013 - 13:21

Olen samaa mieltä useasta jutusta! Aina voi ajatella asiaa toiselta kantilta ja löytää jotain piristävää..

| 24.5.2013 - 09:24

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Ilona Kokkonen | 24.5.2013 - 08:55

Tervetuloa!

| 24.5.2013 - 08:55

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Irma Reijonen | 24.5.2013 - 07:18

Oikein hienoa Lotta, joten tervetuloa!

| 24.5.2013 - 06:44

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 24.5.2013 - 06:29

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 23.5.2013 - 23:51

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Amanda Jaakonaho | 23.5.2013 - 22:31

Hienoa! Paras missi voitti. :)

| 23.5.2013 - 22:22

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Katja Poikajärvi | 23.5.2013 - 21:50

Tervetuloa metsään!

| 23.5.2013 - 21:45

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 23.5.2013 - 21:28

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Päivi Schadewitz | 23.5.2013 - 21:20

Tervetuloa keräämään pottia!

IRJA ANNELI PUNNONEN | 23.5.2013 - 20:06

Hyviä ajatuksia. Tervetuloa joukkoon.

| 23.5.2013 - 19:50

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.