Hyvät Tyypit

Sharewoodin Hyvät Tyypit kertovat, miten he pelastavat maailmaa.

Metsänkeiju urheilijan vaatteissa

Vuoden urheilijaksi valittu Minna Kauppi haluaa, että Suomen metsiä suojellaan enemmän.

Suunnistaja Minna Kauppi, mikä on päivän hienoin tekosi?

”Priorisoin pitkästä aikaa ystäviä omien kiireiden seassa.”

Mikä päivän mustin tekosi?

”Kävin tapojeni vastaisesti autolla asioilla.”

Liikut ammatiksesi metsässä. Ilmastonmuutos vaikuttaa luontoon. Oletko huomannut muutoksia metsissä, joista olet huolissasi?

”Kokonaisuutena metsätalouden valtaamissa metsissä ei näin suunnistajan silmissä näy suuria muutoksia, ainakaan omalla aikajanallani. Kaupunkialueella huomaa toki sen, että naavaa ei juurikaan ole puissa ilmansaasteista johtuen.”

Mitä olet viimeksi suomalaisessa metsässä ihaillut. Milloin tämä tapahtui ja miksi se teki sinuun vaikutuksen?

”Olin Lapissa uuden vuoden aikaan hiihtämässä ja eihän siellä voi kuin ihailla niitä mahtavia käppyrämäntyjä. Sellaisia puuvanhuksia ei juuri Etelä-Suomessa näy.

Pitäisikö metsiä suojella enemmän Suomessa?

”Ehdottomasti!”

Alkutalvi on monille motivoituneinta aikaa liikkumiseen. Miten ylläpitää motivaatiota myös tulevaisuudessa?

”Liikunta pitää ottaa elintavaksi, eikä vain esimerkiksi laihdutukseen keskittyväksi oikotieksi onneen. Se, että valitsee pyörän auton sijasta tai vaikka iltalenkin iltakaljan sijasta voi jostakin aluksi tuntua raskaalta, mutta vähän ajan päästä ei varmasti enää kaipaa entisiä tapoja.”

Sinut valittiin vuoden urheilijaksi. Millainen on hyvä urheilija?

”Hyvä urheilija on lahjakas, motivoitunut, rakastaa tekemäänsä ja pitää urheilun terveellä pohjalla. Hyvä urheilijakin sallii silti itsensä olla ihminen.”

Urheilussa on ollut viime vuosina runsaasti skandaaleja. Ovatko paineet nykyisin niin kovat, etteivät normaalin ihmisruumiin voimat enää riitä?

”Riippuu lajista ja ihmisestä, mutta jos minulta kysytään, niin kyllä ihmisen voimat riittää.”

Maailman pahin epäkohta tällä hetkellä?

”Se, että joillain on kaikkea ja joillakin ei mitään.”

Ratkaise se. Mitä pieni ihminen voi tehdä?

”Voisi aloittaa pienistä teoista tai sitten pieni ihminen voisi ruveta isoksi ihmiseksi ja pelastaa maailman.”

Maailmassa hyvin tehdään?

”Maailmassa kehitetään koko ajan uusia hienoja asioita, myös hyödyllisiä ja tärkeitä.”


Teksti: Pirita Tiusanen

Kommentit (16)

HEIKKI REMES | 2.1.2019 - 11:12

hienoa

HEIKKI REMES | 23.8.2015 - 15:45

HIENOA

| 26.11.2013 - 23:56

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Teija Kansonen | 24.2.2012 - 16:17

Oranssit päivät! <3

| 17.9.2011 - 23:23

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 14.9.2011 - 14:13

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 31.8.2011 - 09:36

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Voitto Kulmanen | 31.8.2011 - 06:03

Oranssit päivät! <3

| 15.4.2011 - 12:43

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Päivi Rosqvist | 24.2.2011 - 10:29

Oranssit päivät! <3

Sonja Smedjebacka | 9.2.2011 - 13:22

Oranssit päivät! <3

Marjut Martin | 31.1.2011 - 15:53

Oranssit päivät! <3

Sonja Smedjebacka | 29.1.2011 - 20:43

Oranssit päivät! <3

Esko J. Räsänen | 28.1.2011 - 15:13

Oranssit päivät! <3

| 28.1.2011 - 00:54

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Kirsi Alhasto | 27.1.2011 - 22:36

Oranssit päivät! <3

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.