Hyvät Tyypit

Sharewoodin Hyvät Tyypit kertovat, miten he pelastavat maailmaa.

Kalliossa on hyvä olla

Pertti Kurikan Nimipäivät on asian ytimessä, eikä vähiten siksi että yhtyeessä soittaa neljä aikuista kehitysvammaista miestä.

Pertti Kurikan Nimipäivät –punkbändin laulaja Kari Aalto, mikä on päivän hienoin tekosi?

”Lohdutin mun kihlattua, koska hänellä oli huono päivä.”

Mikä päivän mustin tekosi?

”Tupakin poltto. Rokki- ja punkpiireissä on tottunut polttamaan. Aion lopettaa sen jossain vaiheessa tänä vuonna, mutta vielä en ole pystynyt. Sehän on äänelle huono asia ja pahimmassa tapauksessa tupakin poltosta seuraa kuolema.”

Bändiänne Pertti Kurikan Nimipäivät ylistetään. Miksi ihmiset pitävät teistä?

”Se johtuu meidän biiseistämme ja me olemme ainoa meidänlaisemme bändi Suomessa, joka tekee tätä työtä. Monet tuntevat ja tietävät meidät ja ovat käyneet keikoillamme. Aina kun me kaikki kuljemme kaupungilla, meille tullaan juttelemaan. Olin itse eilen asuntolan parvekkeella ja yksi kimma huusi mulle, että se on Kari Aalto Pertti Kurikan Nimipäivistä. Sikahyvä bändi!”

Kappaleenne Kallioon kertoo siitä että Helsingin Kallio on hieno paikka ja että haluaisit asua siellä. Miksi Kallio on hyvä paikka asua?

”Olen liikkunut Kalliossa jo monta vuotta ja ihmiset siellä tuntevat minut. Se on hyvä ympäristö koska siellä on ravintoloita, kauppoja ja monenlaista kulkijaa. Siellä näkee elämää, joka on välillä rankkaakin. Meininki siellä on hyvä ja nimikin on hieno. Sinne pääsee myös helposti. Kallio on Helsingissä ainoa, oikea rokki- ja punkympäristö.”

Olet punkkari. Kerro millainen on 2000-luvun punkkari?

“Punk-aate ei ole muuttunut, eikä muotikaan. Mun punkkarikaverit pitävät ketjuja ja nahkatakkeja. Anarkiaa pitää olla ja yhteiskuntaa ei hyväksytä, vaikka me täällä yhteiskunnassa ikävä kyllä asutaan. Suomen päättäjiä ei myöskään hyväksytä. Yhteiskunnassa on moni asia huonosti ja ne voisivat olla paremmin, jos ihmiset kiinnittäisivät niihin huomiota.”

Otat kantaa sanoituksissasi suomalaiseen yhteiskuntaan ja poliitikkoihin. Mikä on mielestäsi asia johon Suomen hallituksen pitäisi eniten keskittyä?

”Niitä on monia, mutta tietysti raha, eli tuloerojen kaventaminen. Toinen asia on se, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla oma asunto ja koti. Muutenkin Suomeen pitäisi saada parempi henki.”

Olen huomannut, että suomalaisten suhtautuminen kehitysvammaisiin vaihtelee ihmisestä toiseen. Miten itse koet että sinuun suhtaudutaan kehitysvammaisena?

”Ihmiset, jotka tuntevat minut, suhtautuvat minuun kehitysvammaisena, eikä normaalina. Sellaiset ihmiset jotka eivät tunne minua, ouduksuvat vähän oudolla tavalla. Että kukas tuo mies oikein on ja mitäs se tekee. Ystävien keskuudessa kaikki on ok, outojen ihmisten kanssa ei aina. Vähän niin kuin 50/50 prossaa.”

Minkä asian haluaisit jokaisen suomalaisen tietävän kehitysvammaisista?

”Ihmisten pitäisi saada enemmän tietoa siitä, että mikä on kehitysvammainen. Me emme ole normaaleja, vaan kehitysvammaisia. Me käyttäydymme julkisissa paikoissa jokainen omalla tavallaan ja se johtuu siitä, että olemme kehitysvammaisia ja ihmisten tulisi huomioida se. Me teemme samoja asioita kuin normaalit ihmiset, mutta siitä huolimatta olemme kehitysvammaisia.”

Saako tuijottaa?

”Saa, kunhan katsominen ei mene liiallisuuksiin. Silloin se on hieno juttu.”

Jos saisit valita yhden hyvän teon, jota kaikki maailman ihmiset toteuttaisivat yhden päivän ajan, mikä se olisi?

”Kaikki lopettaisivat yhdeksi päiväksi alkoholin juomisen, tupakan polton ja sekoilemisen, sekä kaikki tällaiset ampumiset.”

Mikä on maailman pahin epäkohta tällä hetkellä?

”Nimenomaan se, että on sotaa ja ampumisia. Ne aiheuttavat maailman ihmisille huonon olotilan ja ikävän tunnelman. Se pitäisi saada jollain loppumaan, mutta en tiedä millä, koska en ole ulkomaalainen.”

Mitä maailmassa tehdään hyvin?

”Se että täällä saa elää ja asua.”


Teksti: Pirita Tiusanen Kuvat: Pertti Kurikan Nimipäivät

Kommentit (28)

HEIKKI REMES | 27.8.2015 - 10:41

HYVÄ JUTTU

| 6.7.2014 - 20:01

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 28.10.2013 - 00:00

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 27.4.2013 - 21:50

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 27.4.2013 - 21:30

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 24.2.2013 - 16:12

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 4.3.2012 - 07:43

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 26.12.2011 - 11:14

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 2.11.2011 - 21:14

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 27.10.2011 - 14:17

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 22.10.2011 - 12:47

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Mari Koskinen | 22.10.2011 - 12:42

Oranssit päivät! <3

| 17.9.2011 - 22:25

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Helena Pietinen | 11.9.2011 - 19:21

Oranssit päivät! <3

mirja kolttola | 11.9.2011 - 00:27

Oranssit päivät! <3

| 1.9.2011 - 20:54

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 5.8.2011 - 09:12

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Minna L | 22.7.2011 - 19:48

Oranssit päivät! <3

| 15.7.2011 - 19:33

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 14.7.2011 - 21:56

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Kaarina Heiskanen | 14.7.2011 - 19:06

Oranssit päivät! <3

| 14.7.2011 - 18:52

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 14.7.2011 - 16:06

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 14.7.2011 - 13:38

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 14.7.2011 - 12:10

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Tiina Kallioinen | 14.7.2011 - 11:54

Oranssit päivät! <3

| 14.7.2011 - 11:33

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Jaana Raitio | 14.7.2011 - 11:30

Oranssit päivät! <3

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.