Hyvät Tyypit

Sharewoodin Hyvät Tyypit kertovat, miten he pelastavat maailmaa.

Laulava Suomi-neito

Emma-gaalassa vuoden tulokkaaksi valittu laulaja Yona on sitä mieltä, että kaikki ovat luovia. Varsinkin pukumiehet.

Lauluntekijä ja laulaja Yona, mikä on päivän hienoin tekosi?

”Vein puistoon bulgarialaiselle romaniperheelle vaatteita.”

Mikä päivän mustin tekosi?

”Söin nuudeleita liikaa ja vielä aamupalaksi. Ne ovat niin epäterveellisiä.”

Sinut valittiin Emma-gaalassa Vuoden tulokkaaksi. Kuinka kauan olet tehnyt töitä muusikkona, ollaksesi Vuoden tulokas?

”Olen tehnyt ammatillisesti töitä muusikkona noin kahdeksan vuotta, mutta olen harrastanut musiikkia aktiivisesti kauemmin. 19-vuotiaana oli minulla ensimmäinen vuosi, jolloin en tehnyt muita töitä. Olen sen jälkeen tehnyt välillä päivätöitä, myös tänäkin vuonna.”

Monet muusikot tekevät myös muita töitä, millainen on päivätyösi?

”Työskentelen ylivilkkaan pojan henkilökohtaisena avustajana muutaman tunnin päivässä. En ole nyt hetkeen ollut noissa töissä ja minulla on sinne jo ikävä. Artistin työ on aika itsekeskeistä, kun siinä työ pyörii pitkälti oman navan ympärillä. Tekee hyvää keskittyä johonkin toiseen henkilöön päivittäin. Se pitää jalat maassa.”

Olet sanonut, että kaikki ihmiset ovat luovia. Monet eivät itse usko olevansa sitä. Mistä tunnistaa luovuuden?

”Luovuus voi olla mitä vain. Esimerkiksi sitä, kun äiti keksii lapselle askarreltavaa tai kun keksii luovan päiväohjelman itsellensä. Jos on valmis muuttamaan suunnitelmia on luova. Se näkyy myös ruoanlaitossa ja hiustenlaitossa. Jokaisella on omat lahjakkuutensa. Liikemiehet ovat todella luovia. He keksivät koko ajan uutta. Kukaan ei kuitenkaan taida ajatella, että pukumiehet ovat luovia. Pitäisi olla baskeri päässä ja maalitahroja vaatteissa ollakseen luova.”

Mistä yhteiskunnallisesta epäkohdasta haluaisit kirjoittaa laulun?

”Romanien tilanne ja ongelmat ovat niin räikeitä ja niitä yritetään sysätä syrjään, joten niistä. Heidän ongelmansa ovat jatkuneet vuosisatoja ja ne koskettavat meitä kaikkia.”

Millainen tuon laulun tunnelma olisi?

”Kirjoittaisin sen kiertolaisäidin näkökulmasta, hänen ongelmistaan ja todellisuudestaan. Laulu kertoisi yhdestä päivästä. Siitä mitä äiti aamulla ajattelee ja miten päivä etenee. Olen tutustunut romaniperheisiin. He ovat täällä, koska täällä on pulloja joita kerätä. Pullorahoilla he saavat lapsille vaippoja ja bensarahaa. Heidän todellisuutensa on erilaista kuin meidän. Kävin vierailemassa erään perheen luona peräkkäisinä päivinä ja perheen isoäiti kertoi miten onnellinen hän oli ollut illalla mennessään nukkumaan, kun tiesi että olen tulossa käymään myös seuraavana päivänä. He ovat onnellisia kaikista suomalaisista ystävistä.”

Millaisia ovat sinun eettiset valintasi?

”En halua ajokorttia, koska en halua ajaa autolla. Yritän ostaa mahdollisimman ekologista ruokaa ja vaatteita. Kaupassa valinnat ovat kuitenkin monimutkaisia, kuten talvella suomalaisten kurkkujen ostaminen. Pyrin antamaan myös itselleni anteeksi, jos en aina toimi täydellisesti. Muuten eettisyydestä tulee stressiä. Mielestäni on myös tärkeä puhua toisille maailman ongelmista ja kertoa niistä myös lapsilleen. Näin ongelmat eivät pääse unohtumaan. Suurin rikos mitä me täällä teemme on se, että emme ole kiitollisia siitä mitä meillä on. Kiitollisuus luo onnellisuutta ja helpottaa ihmisten oloa.”

Olet myöntänyt olevasi hippi. Millainen on 2000-luvun hippi?

”Ne sanat on lähes laitettu suuhuni. Erilaisia hippejä on paljon, mutta se mikä kaikkia yhdistää on pyrkimys rauhaan ja rakkauteen. Hippinä oleminen ei tarkoita sitä, että puhaltelee saippuakuplia LSD-päissään puistossa. Hipit tekevät töitä, ainakin minun hippiystäväni tekevät kovasti töitä. He tekevät konkreettisia asioita, toimivat esimerkiksi maanviljelijöinä tai käsityöläisinä. Arvostan itsekin paljon työntekoa. Suomessa kaikille on mahdollisuus tehdä mieluisaa työtä, jos hoitaa asiansa hyvin ja näkee pikkuisen vaivaa.”

Maailman pahin epäkohta tällä hetkellä?

”Se että hyvinvointi on epätasaisesti jakautunut. Se ei tee hyvää kellekään, ei köyhille, eikä niillekään, joilla on liikaa rahaa.”

Ratkaise se. Mitä pieni ihminen voi tehdä?

”Valitse yrityksiä ja tuotteita, jotka toimivat puhtailla papereilla. Suosi esimerkiksi musiikkia ostaessasi pieniä levy-yhtiöitä ja osta tuotteesi pienemmiltä yrityksiltä. Konkreettisesti voi auttaa ottamalla kummilapsen köyhästä maasta. Tee muutos omien valintojen kautta, omien resurssien mukaan.”

Mitä maailmassa tehdään hyvin?

”Maailmassa on kuitenkin enemmän hyvää kuin pahaa. Ensimmäiseksi mieleeni tulee musiikki, laulaminen ja tanssiminen. Sitä on onneksi maailmassa paljon. Musiikki vaikuttaa tutkitusti vesimolekyyliin ja tekee siitä laadukkaamman. Ihminen on suurimmaksi osaksi vettä.”


Teksti: Pirita Tiusanen Kuva: Yona

Kommentit (19)

HEIKKI REMES | 27.8.2015 - 00:34

HIENOA

| 20.12.2013 - 22:39

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 24.2.2013 - 16:11

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Anne Lehto | 18.1.2013 - 07:05

Oranssit päivät! <3

| 30.10.2012 - 05:16

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Irmeli Jukakoski | 30.10.2012 - 05:11

Oranssit päivät! <3

| 4.12.2011 - 15:08

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 2.11.2011 - 02:20

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 27.10.2011 - 13:50

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 15.10.2011 - 21:02

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 17.9.2011 - 22:22

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 11.9.2011 - 10:51

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 1.9.2011 - 10:19

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 20.8.2011 - 11:12

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 20.8.2011 - 10:41

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Tuuli-Marjukka Soisalo | 10.8.2011 - 14:08

Oranssit päivät! <3

Minna L | 10.8.2011 - 12:26

Oranssit päivät! <3

| 9.8.2011 - 12:41

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Oskari Paakkanen | 5.8.2011 - 15:25

Oranssit päivät! <3

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.