Hyvät Tyypit

Sharewoodin Hyvät Tyypit kertovat, miten he pelastavat maailmaa.

Napapiirin sankari

Nairobin katulapset opettivat elokuvaohjaaja Dome Karukosken nauttimaan pienistä asioista.

Dome Karukoski, mikä on päivän hienoin tekosi?

“Annoin Helsingissä miehelle rahaa, jonka kerjuulapussa luki, että hän on mykkä ja siksi työtön. Hän oli joko huijari tai sitten muuten vain kurjuudessa. Joka tapauksessa minun asiani ovat paremmin kuin hänellä, joten muutama euro auttanee häntä enemmän kuin minua.”

Mikä päivän mustin tekosi?

”En vastannut ystäväni puheluun, koska kuvittelen, että minulla olisi niin kiire, etten ehdi hoitamaan sosiaalista elämää. Kadun joka kerta kun teen näin.”

Lupaus! Mitä aiot tehdä asialle?

”Soitan hänelle takaisin heti kun on aikaa ja annan hänelle myös sitä aikaa ja huomiota.”

Sinua on kiusattu koulussa. Miltä se tuntui?

“Siitä tuli hyljättä ja ulkopuolinen olo. Se jätti arvet. Vaikka minun kiusaamiseni oli varmasti pientä suhteessa moniin, se tuntui isolta sydämessä, koska lapsen maailma on aina mustavalkoinen.”

Mitä aikuiset kotona ja koulussa voivat tehdä auttaakseen kiusattua?

“Kuunnella ja uskoa. Usein suurin ongelma on, kun aikuiset vähättelevät kiusaamista tai eivät usko lasta. Niin kävi minunkin kohdallani. Se vasta pahalta tuntuikin. Silloin sitä luulee olevansa aivan yksin.”

Ohjasit ja käsikirjoitit viime vuonna Pamela Tolan kanssa Burungo-lyhytelokuvan Nairobin katulapsista. Kerro millaisia he ovat ja millaista heidän elämänsä on?

“Minkälaista nyt on ihmisen elämä, jolla ei välttämättä ole kuin yhdet vaatteet ja käytännössä koko ajan kylmä ja nälkä? He osaavat nauttia vähästä ja siksi meidän vähän tekee paljon hyvää siellä. Jokainen voisi miettiä suurempaa ja hienompaa autoa ostaessaan, että tarvitsenko minä nyt oikeasti tätä?”

Mitä opit katulapsilta, jonka haluaisit opettaa suomalaisille?

“Juuri tuota pienestä nauttimista. Heille elokuvassa mukana olo oli valtavan hieno kokemus, vaikka kuumuus ja väsymys vaivasi. Suomalainen on nopeasti valittamassa jos mikään on väärin...kun myöhästyy ratikasta ja seuraava tulee VASTA viiden minuutin kuluttua tai kun vähän tipottaa vettä...meillä sentään on vettä. Se, että saa elää, on jo nautinto. Aina on surullisia asioita, mutta pienestä ei saisi valittaa. Olen onnellisempi ihminen kun osaan suhteuttaa.”

Olet mukana erilaisissa hyväntekeväisyysprojekteissa. Mikä kohde on sinulle henkilökohtaisesti tärkeä ja miksi?

“Erityisesti ihmiset, joille on annettu jo syntymässä huonommat lähtökohdat kuin esimerkiksi minulle. Siis vammaiset, kehitysmaiden lapset, sokeat tai ihmiset jotka ovat maassa, jossa heitä sorretaan tai heidän inhimillisiä oikeuksiaan poljetaan. Kaikki itseäni heikompiosaiset, jotka ovat joutuneet tilanteeseensa pakosta. Eläin- ja luontoasiat ovat minulle myös tärkeitä, koska niiden pahin uhka on ihminen, eli minä itse...”

Jos saisit valita yhden hyvän teon, jota kaikki maailman ihmiset toteuttaisivat yhden päivän ajan, mikä se olisi?

”Jos kyse olisi kaikista, myös kehitysmaista, niin tehdä yhden päivän ajan vihreitä valintoja. Eli kuluttaa vähemmän, syödä vähemmän lihaa, syödä eettisesti oikein tehtyjä ruokia, käyttää vähemmän energiaa jne. Se auttaa nimittäin meitä kaikkia. Kun syöt ryöstökalastettua kalaa, syöt kehitysmaiden ruokaa, kun vauhditat ilmastonmuutosta, tuhoat nimenomaan kehitysmaiden ilmastoa.”

Maailman pahin epäkohta tällä hetkellä?

“Todella monien ihmisten itsekkyys. Olemme unohtaneet auttamisesta tulevan hyvän tunteen.”

Ratkaise se. Mitä pieni ihminen voi tehdä?

”Jos kerran viikossakin jokainen tekisi yhden teon vähäosaisemman eteen, niin maailma olisi paljon parempi paikka.”

Mitä maailmassa tehdään hyvin?

“On paljon ihmisiä, jotka yrittävät vaikuttaa ja auttaa. Se on hyvä asia.”


Teksti: Pirita Tiusanen Kuva: Solar Films

Kommentit (22)

HEIKKI REMES | 25.8.2015 - 00:14

HIENOA

| 29.12.2013 - 02:40

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 13.1.2013 - 11:25

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 13.1.2013 - 11:20

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 20.10.2012 - 13:21

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 9.7.2012 - 07:40

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Sanni Hänninen | 4.12.2011 - 10:49

Oranssit päivät! <3

| 8.11.2011 - 08:55

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 7.11.2011 - 14:52

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 6.11.2011 - 00:10

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 2.11.2011 - 02:19

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 20.10.2011 - 20:00

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 20.10.2011 - 19:57

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Tuija I | 28.9.2011 - 09:33

Oranssit päivät! <3

| 17.9.2011 - 22:20

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 31.8.2011 - 09:33

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Sanna Leskinen | 30.8.2011 - 10:49

Oranssit päivät! <3

| 20.8.2011 - 16:42

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 20.8.2011 - 11:05

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 20.8.2011 - 10:44

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Birgitta Hyyryläinen-Metsi | 18.8.2011 - 16:20

Oranssit päivät! <3

| 18.8.2011 - 16:03

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.