Hyvät Tyypit

Sharewoodin Hyvät Tyypit kertovat, miten he pelastavat maailmaa.

Naapurille apua

Muusikko-ohjaaja Tuukka Temonen uskoo, että kanssaihmisten auttaminen tekee maailmasta paremman paikan.

Mikä oli päivän hyvä tekosi?

"Tänään meillä on kunnanvaltuustokokous ja koitan saada säilytettyä kotihoidon kuntalisän budjetissamme."

Entä mustin teko?

"Pahoitan mieleni pienestä uutisesta jolla ei edes ole suoranaista vaikutusta elämääni."

Elät maalla ekologisesti. Voiko ekotekoja tehdä mukavuudesta tinkimättä?

"No en nyt olisi ihan varma miten ekologista maalla eläminen on. Mutta ehkä ekologisin tekoni on kasvissyönti ja sähkön säästäminen."

Perheessäsi on sijoituslapsi. Miten sijoituslapsen kasvattaminen on muuttanut sinua itseäsi?

"Onhan se muuttanut aika paljonkin. Ehkä merkittävin seikka on se, että tajuaa meidän maassamme olevan paljon perheitä joiden elämänhallinta on täysin retuperällä. Ja ikävintä tässä on se, että heitä ei oikeastaan auteta tarpeeksi. Vaikka meillä on sosiaalitoimi ja lastensuojelu, niin heidän auttamismahdollisuutensa ovat hyvin rajalliset. Periaatteessa perhe, joka elää tällaisessa ainaisessa kriisissä tarvitsee melkein ympärivuorokautista läsnäoloa ja apua. Tietenkään viranomainen ei voi olla se joka auttaa kädestä pitäen, mutta me muut kansalaiset voisimme jeesata jos haluaisimme. Minulle on ollut siis suuri yllätys, että miten vähän tavalliset ihmiset haluavat ottaa elämäänsä muiden ihmisten ongelmien ratkomista. Uskon, että jos viitsisimme jeesata naapuriamme edes vähän, niin meidän yhteiskuntamme ongelmat olisivat huomattavasti pienemmät."

Mikä on maailman suurin ongelma?

"Ehkä se sitten kuitenkin on itsekkyys."

Ratkaise se!

"Minusta ruandalainen tapa, että kaikki joutuvat kerran kuussa tekemään niin kutsuttua yhteiskuntapalvelua voisi olla aika hyvä tapa. Jos osallistumme enemmän ja tiedämme maailmasta niin valmius jakaa kasvaa."

Voiko bisneksellä parantaa maailmaa?

"Voi. Tästä on hyviä esimerkkejä kuten Bono, Bill Gates ja Richard Branson. Uskon, että ihminen ja teknologia voivat vai ratkaista meidän ongelmamme."

Jos saisit valita yhden hyvän teon, jonka kaikki maailman ihmiset tekisivät yhden päivän ajan, mikä se olisi?

"Tähän on aika vaikea vastata, koska asioita joita pitäisi tehdä on niin paljon. Ehkä se sitten kuitenkin olisi päivä kasvisruokailijana."

Jatka lausetta: Maailmassa tehdään hyvin…

"...paljon pahaa, mutta silti joka päivä joku rakastuu."


Kommentit (94)

Elina Kettunen Os. Kulmanen | 19.1.2017 - 22:52

asiaa!

| 20.8.2016 - 20:03

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

HEIKKI REMES | 11.8.2015 - 00:12

HYVÄ JUTTU

| 25.3.2015 - 13:12

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 25.3.2015 - 13:01

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Aila Ristolainen | 5.12.2014 - 10:16

Oranssit päivät! <3

| 12.2.2014 - 13:20

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 2.11.2013 - 08:14

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 29.10.2013 - 11:15

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Mervi Hannele Rossi | 14.10.2013 - 09:40

Oranssit päivät! <3

| 8.10.2013 - 08:03

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Silja Huttunen | 31.8.2013 - 19:03

Oranssit päivät! <3

Jaana Pasanen | 12.7.2013 - 00:33

Oranssit päivät! <3

Marja-liisa Albosta | 9.7.2013 - 09:42

Oranssit päivät! <3

| 30.6.2013 - 22:36

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 23.6.2013 - 21:06

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 15.6.2013 - 21:30

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 15.6.2013 - 20:06

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 14.6.2013 - 16:54

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Päivi Muhonen | 8.6.2013 - 22:18

Oranssit päivät! <3

Jaana Pasanen | 7.6.2013 - 13:45

Oranssit päivät! <3

| 4.6.2013 - 15:45

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 30.5.2013 - 19:23

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Raija Kauppi | 30.5.2013 - 06:53

Oranssit päivät! <3

| 28.5.2013 - 10:53

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 21.3.2013 - 01:33

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 19.3.2013 - 11:36

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 10.3.2013 - 00:18

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 4.3.2013 - 01:12

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Kari Saloranta | 1.3.2013 - 09:20

Oranssit päivät! <3

| 23.2.2013 - 20:12

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 23.2.2013 - 07:11

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Tanja Ek | 20.2.2013 - 06:35

Oranssit päivät! <3

Teemu Kinnari | 19.2.2013 - 12:07

Oranssit päivät! <3

Irja Teräslahti | 7.2.2013 - 17:06

Oranssit päivät! <3

| 3.2.2013 - 15:06

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 30.1.2013 - 00:11

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Marjut Martin | 28.1.2013 - 10:38

Oranssit päivät! <3

| 28.1.2013 - 08:50

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 23.1.2013 - 01:36

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 23.1.2013 - 01:15

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 22.1.2013 - 05:06

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Minna L | 18.1.2013 - 11:40

Oranssit päivät! <3

Kati Kuusisto | 17.1.2013 - 18:55

Oranssit päivät! <3

Heli Omondi | 17.1.2013 - 11:20

Oranssit päivät! <3

Tanja Ek | 15.1.2013 - 18:52

Oranssit päivät! <3

Pete Isoluoma | 12.1.2013 - 13:45

Oranssit päivät! <3

| 12.1.2013 - 08:49

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

| 11.1.2013 - 19:59

Tämä kommentti näkyy vain kirjautuneille käyttäjille

Sirpa Pyyhtiä | 11.1.2013 - 11:51

Oranssit päivät! <3

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.