Hyvät Uutiset

Sharewoodin Hyvät Uutiset kertovat miten maailmaa pelastetaan - fiksusti ja viihdyttävästi.

Hyvät Uutiset

HESYn vinkit lemmikkiperheiden turvalliseen jouluun

HESYn vinkit lemmikkiperheiden turvalliseen jouluun

Joulu on iloinen yhdessäolon juhla, johon ottavat osaa myös perheen lemmikit. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY muistuttaa, että joulunviettoon liittyy myös tapoja, jotka voivat olla riski eläimelle ja joihin jokaisen lemmikin omistajan kannattaa varaut

• Kuusi on monen joulukodin koriste, joka on syytä laittaa niin tukevasti pystyyn, ettei se kaadu ja vahingoita lemmikkiä. Kissat ja koirat saattavat intoutua myös syömään kuusenneulasia ja -oksia, jotka voivat ärsyttää ja vahingoittaa suuta. Tällaiset lemmikit kannattaa pitää omistajien poissa ollessa eri huoneessa kuin joulupuu.

• Kiiltävät ja roikkuvat hopealankakoristeet houkuttelevat etenkin kissoja leikkiin. Jos hopealankaa päätyy kissan suuhun ja nielaisemaksi, kissan suoli voi tukkeutua. Lankamaisia joulukoristeita onkin syytä välttää lemmikkiperheissä tai sijoittaa ne lemmikkien ulottumattomiin.

• Lasiset, alumiiniset ja paperiset koristeet kannattaa sijoittaa kuusen yläoksille lemmikin tavoittamattomiin. Koira tai kissa voi purra koristeet rikki niin, että niiden terävät reunat voivat repiä lemmikin suuta, kurkkua ja suolistoa. Nieltyinä tai kurkkuun takertuessaan koristeet ja niiden osat voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran.

• Jouluvalot johtoineen voivat aiheuttaa sähköiskuja ja palovammoja, jos utelias lemmikki pureskelee niitä. Kodin joulusisustuksessa on siis aina mietittävä lemmikille turvallisia vaihtoehtoja.

• Lahjanarut ja -rusetit on paras korjata heti lahjapakettien avaamisen jälkeen kannelliseen säilöön seuraavaa vuotta varten tai roskakoriin, jonka kansi on tiiviisti kiinni. Muuten uteliaat lemmikit voivat vahingossa niellä narua tai rusetin, mikä voi aiheuttaa tukehtumisvaaran. Pahimmillaan suolistoon joutunut naru voi vaatia leikkausta.

• Kynttilöitä ei pidä jättää valvomatta huoneeseen. Huoneesta poistuttaessa kynttilät on aina sammutettava. Kynttilät kannattaa sijoittaa paikkoihin, joihin lemmikki ei pääse, vaikka eläimen kanssa oltaisiinkin samassa huoneessa. Muuten utelias lemmikki voi käräyttää liekissä kuonoviiksensä ja turkkinsa ja aiheuttaa jopa tulipalovaaran.

• Monet ihmisten jouluherkut – esimerkiksi suklaa, ksylitolipitoiset makeiset, rusinat sekä ruoista jääneet luu- ja rasvatähteet – ovat haitallisia lemmikille. Siksi roskisten kannet on syytä pitää hyvin kiinni ja varmistua siitä, että lemmikki ei pääse nappaamaan pöydältä ihmisten juhla-antimia.

• Jos juhlan yhteydessä on tarjolla alkoholipitoisia juomia, on varmistettava, että juomia ei jää vartioimatta paikkoihin, joissa eläin voi päästä maistamaan niitä.

• Lemmikkiperheessä lääkkeet on säilytettävä lukkojen takana ja joulun ajan vieraitakin on pyydettävä pitämään lääkkeensä paikassa, johon lemmikki ei pääse.

• Monet suositut joulukukat, kuten mm. hyasintti, amaryllis ja tulppaani, ovat myrkyllisiä lemmikeille. Lemmikeille myrkytön joulukukka on esimerkiksi joulukaktus.

• Oman mielenrauhan säilyttämiseksi HESY kehottaa lemmikin omistajia ottamaan kaiken varalta näkyville päivystävän eläinlääkärin yhteystiedot joulupyhien ajaksi.

• Jouluvalmisteluiden keskellä eläimellekin pitää muistaa antaa joulurauha ja oma tila, johon se voi halutessaan vetäytyä. Etenkin arat kanit ja kissat saattavat haluta hakeutua turvaan huonekalujen alle, kaappeihin tai erilliseen huoneeseen.

• On positiivista, että lemmikkejä muistetaan lahjoin jouluna, mutta tärkeintä on ottaa huomioon eläimen lajityypilliset tarpeet ja täyttää ne. Kissoille on taattava kissanpäivät ja koirille koiranelämä vuoden jokaisena päivänä, niin arkena kuin juhlana.

• Monet joulukoristeet voivat olla vahingollisia myös luonnonvaraisille eläimille. Siksi lahjanarut, kynttilänpätkät, hopealangat ja muut kertakäyttöiset tai rikkoutuneet ja pois heitettävät joulukoristeet on pakattava roskapussiin, jonka suu suljetaan tiiviisti. Esimerkiksi linnut voivat tonkia jäteastioita ja levittää roskia luontoon.
13.12.2017

Kommentit (16)

HEIKKI REMES 24.12.2017
HIENOA
Raija Pekkanen 22.12.2017
Hyvät neuvot.
HEIKKI REMES 20.12.2017
hienoa
HEIKKI REMES 19.12.2017
hienoa
HEIKKI REMES 18.12.2017
hyvä juttu
Pirkko Matikainen 17.12.2017
Kiitos hyvistä neuvoista. Hyvää adventin aikaa ja Joulua teille.
HEIKKI REMES 16.12.2017
hienoa
HEIKKI REMES 16.12.2017
hienoa
HEIKKI REMES 15.12.2017
HIENOA
Anne Kirppu 15.12.2017
Kiitos! *<:)
HEIKKI REMES 15.12.2017
HIENOA
HEIKKI REMES 14.12.2017
hienoa
HEIKKI REMES 14.12.2017
HIENOA
Eeva Heinonen 14.12.2017
Tärkeitä ohjeita !
HEIKKI REMES 14.12.2017
hyvä juttu
HEIKKI REMES 13.12.2017
HYVIÄ OHJEITA

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.