Hyvät Uutiset

Sharewoodin Hyvät Uutiset kertovat miten maailmaa pelastetaan - fiksusti ja viihdyttävästi.

Hyvät Uutiset

Ilotulitteiden myynti yksityisihmisille tulisi kieltää

Ilotulitteiden myynti yksityisihmisille tulisi kieltää

Monet eläimet kokevat ilotulitteiden paukkeen, ujelluksen ja valonvälähdykset uhkaaviksi elementeiksi, jotka voivat ahdistaa niitä useita päiviä. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY kehottaa lemmikinomistajia varautumaan huolella vuodenvaihteeseen ja toiv

Uudenvuodenaattona koirat kannattaa ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen ilotulituksen alkua ja pitää sisätiloissa ilotulituksen ajan. Koiraa ei pidä koskaan ottaa mukaan katsomaan ilotulitusta, sillä se voi riistäytyä paniikissa taluttimesta ja karata. Paukkuarkaa eläintä ei ole hyvä jättää liioin yksin kotiin.

Säikyn eläimen oloa voi kotioloissa helpottaa vetämällä verhot ikkunoiden eteen ja pitämällä asunnossa päällä valoja, jotka hälventävät ilotulitteiden kirkkaita leimahduksia. Myös musiikin soittaminen vaimentaa pauketta ja voi rauhoittaa eläintä. Eläimelle on lisäksi annettava mahdollisuus vetäytyä piilopaikkaan, kuten esimerkiksi sängyn alle, kaappiin tai kylpyhuoneen tai vaatehuoneen kaltaiseen ikkunattomaan tilaan.

Tärkeintä on, että kotiväki suhtautuu tyynesti paukutteluun ja osoittaa siten kaiken olevan normaalisti.

– Peloissaan olevan ja levottomasti käyttäytyvän kissan tai koiran ympärillä ei kannata hössöttää, sillä omistajan huolestuneisuus lisää lemmikin ahdistuneisuutta. Jos kissa tai koira on erityisen paukkuarka ja panikoi useita päiviä, helpotusta voi hakea esimerkiksi apteekissa myytävistä rauhoittavista suihkeista tai eläinlääkärin vastaanotolta, sanoo HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

Ilotulitteet stressaavat erityisen paljon saaliseläimiin lukeutuvia hevosia, jotka reagoivat voimakkaasti ympäristön ärsykkeisiin. Siksi hevoset on asutuskeskusten liepeillä siirrettävä uudenvuodenaattona ajoissa tarhoista sisätiloihin. Ratsastustalleilla ilotulitus voi aiheuttaa ongelmia, sillä hevonen on laumaeläin ja yhden hevosen pelkotila voi tarttua tallin muihin hevosiin. Kaupunkitaajamissa tallinpitäjien onkin syytä varautua paukutteluun tarkastamalla karsinat ja poistamalla niistä esimerkiksi törröttävät naulat, jotka voivat vahingoittaa levottomasti käyttäytyvää hevosta. Tallissa on lisäksi suositeltavaa päivystää ilotulituksen ajan.

Monet luonnoneläimetkin kärsivät ilotulituksesta, joka säikäyttää ne liikkeelle. Lisäksi ilotulitteiden hylsyt, rikkinäiset pullot ja muut juhlinnan jäljet voivat vahingoittaa niin luonnoneläimiä kuin ulkona lenkitettäviä lemmikkejäkin.

Ilotulitteiden käyttöä rajoitettava

Koska ilotulitteet aiheuttavat paljon haittaa eläimille, HESY toivoo, että niiden käyttöä rajoitettaisiin merkittävästi nykyisestä.

– Ilotulitteiden käyttö on sallittua uudenvuodenyönä vain kello 18–02 välillä, ja toivomme kaikkien suomalaisten noudattavan lakisääteistä aikaa. Onkin harmillista, että ilotulitteiden myynti ja paukuttelu aloitetaan usein jo joulunpyhien jälkeen ja ilotulitteita saatetaan luovuttaa myös alaikäisten käyttöön, vaikka se on kiellettyä. Koska ilotulitteiden lainmukaisen käytön valvonta on vaikeaa, esitämme, että rakettien myynti yksityisihmisille kielletään kokonaan ja vain kunnilla ja valtiolla olisi jatkossa oikeus järjestää uudenvuoden ilotulitusnäytöksiä tarkkaan määriteltyinä aikoina ja rajatuilla paikoilla, Luukkainen lisää.

Ilotulitusnäytöksille on myös vaihtoehtoja. Ruotsin Bodenin kunta on päättänyt vaihtaa uudenvuoden ilotulitusnäytöksen valoesitykseen eläinten takia. Päätökseen vaikuttivat lukuisat kuntalaisaloitteet, joissa vaadittiin ilotulitteiden kieltoa. Suomalaisillakin on vastaavanlainen mahdollisuus esittää toiveitaan kuntapäättäjille kuntalaisaloittein: www.kuntalaisaloite.fi. HESY kehottaakin jokaista kuntalaista aktiivisuuteen ilotulitteiden yksityiskäytön kieltämiseksi tai vaihtoehtoisen valoesityksen järjestämiseksi.
28.12.2017

Kommentit (6)

HEIKKI REMES 05.01.2018
mielenkiintoinen juttu
Raija Pekkanen 01.01.2018
Ammuskeluaikaa voisi ainaskin huomattavasti lyhentää,tunti varmaan riittäis.
Eeva Heinonen 29.12.2017
Minun mielestä saisi kieltää koko ilotuliteet, koska ne aiheuttavat vaaraa eläimille ja ihmisille, eikä niitten ampujat noudata laissamäärättyjä kello aikoja...
HEIKKI REMES 29.12.2017
MIELENKIINTOINEN JUTTU
HEIKKI REMES 28.12.2017
MIELENKIINTOINEN JUTTU
Pirkko Matikainen 28.12.2017
Aikoinaan koirani meni kolmeksi tunniksi kylppäriin, jossa paukkeet ei tuntuneet niin kovilta ja ulos sitä oli vaikea saada sen jälkeen et raukka pidätteli lähes vuorokauden.
En muista miten kissan kanssa on ollut ilmeisesti ei niin pahasti ja ainakin tarpeensa on saanut tehtyä , kun on sisällä mihin tehdä.
Eläinten myötä minulla on vähentynyt ilotulitusten katseleminen, katson vain hetken sitä. Onneksi ikkunalasit on kolminkertaiset niin pauke ei kuulu niin pahalta.

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.