Hyvät Uutiset

Sharewoodin Hyvät Uutiset kertovat miten maailmaa pelastetaan - fiksusti ja viihdyttävästi.

Hyvät Uutiset

Näyttelijä Lari Halme Sharewoodiin

Näyttelijä Lari Halme Sharewoodiin

"Punainen Risti on aina kaikkein hädänalaisimmissa paikoissa paikan päällä auttamassa."

Näyttelijä Lari Halme, mikä sai sinut liittymään Sharewoodiin?

"Sain linkin aiheesta Heikki Salolta, otin selvää, mistä on kysymys ja päätin välittömästi liittyä mukaan."

Miksi valitsit avustuskohteeksesi Punaisen Ristin?

"Kaikki kohteet olisivat olleet yhtä relevantteja, mutta Punainen Risti on aina kaikkein hädänalaisimmissa paikoissa paikan päällä auttamassa. Maailmaa mullistaneita järistyksiä, tulvia, ja muita katastrofeja on ollut viime aikoina kiihtyvässä tahdissa, joten järjestön tarjoama apu on aina tarpeen."

Mikä on suhteesi hyväntekeväisyyteen laajemmin?

"Se on ehdottoman tärkeää. Jokaisen pitäisi jollain tasolla harjoittaa jonkinlaista hyväntekeväisyyttä. Se ei aina takoita rahan antamista vaan antaa voi myös esimerkiksi aikaansa. Mikäli omaa jonkinlaisen julkisen statuksen, on sen antaminen hyväntekemisen käyttöön suotavaa ja ennen kaikkea helppoa. Olen ollut mukana useissa eri tempauksissa, milloin huutokaupassa, milloin hyväntekeväisyysotteluissa pelaamassa ja vastedeskin aion osallistua aina, kun se aikataulujen puitteissa vain on mahdollista."

Sharewoodissa voi kerätä rahaa valitsemallen avustusjärjestölle vastaanottamalla mainoksia. Mitä mieltä olet Sharewoodin toimintaperiaatteesta?

"Loistavaa. Mainosten vastaanottaminen tässä tarkoituksessa on todella pieni vaiva verrattuna sen aikaansaamaan hyvään."

Mitä hauskaa suositun näyttelijän kesään kuuluu?

"Tällä hetkellä vihdoin kolmen viikon kesäloma, jonka jälkeen matka suuntaa kesäteatteriin Ouluun. Töihin siis. Syksyllä jatkuvat harjoitukset kahdessa eri teatterissa sekä tv-sarjan kuvaukset."

Lari Halme, mitä maailma tarvitsee?

"Niin kliseistä kuin onkin, niin rauhaa ja rakkautta. Ja asioista isossa mittakaavassa päättäviin elimiin humaaneja ja rauhaarakastavia, muidenkin kuin omaa etuaan ajavia henkilöitä."

Tervetuloa Sharewoodiin Lari!

Liity sinäkin Sharewoodiin auttamaan ilmaiseksi ja voittamaan hienoja palkintoja!

Kuva: Paula Kukkonen

13.06.2012

Kommentit (30)

Anneli Perälä 20.03.2013
SPR on hyvä avustuskohde.
Pauliina Mäkelä 18.06.2012
Tervetuloa mukaan, Lari!
hilkka nylund 17.06.2012
Tervetuloa mukaan minunkin puolestsani....
Raija Kauppi 17.06.2012
Tervetuloa klikkailemaan ja tervetuloa kesäiseen Ouluun!
Maire Hannula 16.06.2012
Tervetuloa joukkoon!
Irja Teräslahti 15.06.2012
Mukaan mahtuu!
Tanja Pirttilä 15.06.2012
Tervetuloa mukaan ^^
Nyt ei sitten muuta kuin klikkailemaan!
Susanna Kinnari 15.06.2012
Tervetuloa metsään :)
Anitta Julkunen 15.06.2012
Tervetuloa!
Marketta Härkönen 14.06.2012
Kannattaa myös klikkailla että avustettava kohde myös saa sitä rahallista apua!
asko kokinmäki 14.06.2012
Tervetuloa Lari.
Katja V. 14.06.2012
Tervetuloa! Rauhaa ja rakkautta :)
Elisa Kivistö 14.06.2012
Tervetuloa Sharewoodiin Lari! :)
Irma Reijonen 13.06.2012
Hyvä Lari, tervetuloa ja hyvä on kohteesikin.
Anitta Blom 13.06.2012
Tervetuloa Lari! Saas nähdä...toivottavasti ehdit klikkailemaan!
Kalle Vii. 13.06.2012
Ei näy olevan ihan tuore liittyminen! Tervetuloa kuitenkin ahkerasti klikkailemaan. Hienoa, että on uusia klikkailijoitakin mukanansa liittynyt.
Tanja Ek 13.06.2012
Jej,lissää väkkee!!
Tanja Ek 13.06.2012
Jej,lissää väkkee!!
Marja-liisa Albosta 13.06.2012
tervetuloa joukkoon!
Merja Ahtiainen 13.06.2012
Tervetuloa! Muistathan käydä päivittäin;=)
Mervi Peltonen 13.06.2012
hienoa Lari!!!
Paul Elo 13.06.2012
Tervetuloa joukkoomme, Lari!
Sari Piekkola 13.06.2012
Lisää vaan tukijoita!
Erika Ylönen 13.06.2012
Tervetuloa!
Nina Rönnberg 13.06.2012
Tervetuloa joukkoon! Markkinoi metsää ihmeessä myös eteenpäin =)
Aira Korpi 13.06.2012
Hyvä julkisuus onpositiivinen asia auttavassa sosiaalisessa mediassa <3)) Terve Tuloa hyvään joukkoomme Lari <3))
Raija Pekkanen 13.06.2012
Tervetuloa,kutsu myös ystäviäsi.
Pirkko Matikainen 13.06.2012
Tervetuloa mukaan hyvää tekemään.
Mira Virtanen 13.06.2012
Hienoa! :))
Kirsti Hänninen 13.06.2012
Tervetuloa! Klikkailuintoa Lari

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.