Hyvät Uutiset

Sharewoodin Hyvät Uutiset kertovat miten maailmaa pelastetaan - fiksusti ja viihdyttävästi.

Hyvät Uutiset

Kalsarit vaikuttavat luultua enemmän miehen hedelmällisyyteen

Kalsarit vaikuttavat luultua enemmän miehen hedelmällisyyteen

Keskiviikkona julkaistu tutkimus vahvistaa oikeitten alushousujen merkityksen siittiöiden tuotannossa.

Aiemmin on luultu, että terveelliset elintavat ovat tärkein tekijä hyvälaatuisten siittiöiden tuottamisessa. Britit ovat tutkimuksissaan kumonneet uskomuksen ja saivat selville, että oikeanlaiset alushousut ovat yksi vaikuttava asia.

Manchesterissä ja Sheffieldin yliopistojen tutkijat vertasivat yli 2200 tutkittavan spermanäytteitä elintapojen perusteella. Yllättäen ei löydettykään yhteyttä epäterveellisten elämäntapojen ja huonolaatuisen sperman välillä. Liikalihavuus, tupakointi, huumeet tai runsas alkoholinkäyttö eivät vähentäneet elävien siittiöiden määrää. Sen sijaan ihonvärillä, työpaikalla ja alushousumieltymyksillä huomattiin olevan merkitystä. Tummaihoisten koehenkilöitten sperma oli kaksi kertaa todennäköisemmin huonolaatuista verrattuna muihin. Raskasta, fyysistä työtä tekevillä oli 1,3 – kertainen riski heikkoon siittiöntuotantoon. Tiukkoja alushousuja käyttävä mies tuotti 1,3-kertaisella todennäköisyydellä vähemmän eläviä siittiöitä kuin löysiä boksereita käyttävä.

Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että elintavoilla voi olla muita kuin tässä tutkimuksessa tutkittuja vaikutuksia. Tutkimuksessa tutkittiin vain elävien siittiöiden määrää siemennesteessä. Selväksi tuli se, että hedelmöityshoitojen aloittamista pohdittaessa ei kannata jäädä odottelemaan elintapojen muuttamista ja niiden mahdollista vaikutusta

Lähde: www.ts.fi
Kuva: SXC
Teksti: Eira Haahdenniemi
Eira Haahdenniemi on Sharewoodin Hyvien Uutisten vapaaehtoinen toimittaja, jonka avustusjärjestö on Sairaalaklovnit ry.

21.06.2012

Kommentit (16)

Krista Appelblom 24.06.2012
Ehkä mielenkiintoisin ja erikoisin uutinen Sharewoodissa! :DD xP
Susanna Kinnari 24.06.2012
:)
Sonja Luoma 24.06.2012
Mielenkiintoista! =D
Jaana Halm 23.06.2012
Jaa-a, onpahan aika mielenkiintoista :)!
Marja-liisa Albosta 23.06.2012
onko tosiaan kalsareista kiinni!
Kirsti Hänninen 22.06.2012
Hyvännäköiset boxerit käyttöön, niissä katsekin lepää ;)
Jaana V. 21.06.2012
Kyllä kalsareilla on väliä.
Titta Kii 21.06.2012
Jännittävää!
Reijo Luoma 21.06.2012
Ai ett afrikkalainen raskaantyönraataja kireissä stringeissään on huonon sperman tuottaja, silti perheet ovat siel suurehkoja...
Jouni Kotomäki 21.06.2012
bokserit on ainoot oikeet kalsarit
Susanna Koskinen 21.06.2012
mielenkiintoinen uutinen :)
Eeva Heinonen 21.06.2012
Oikeat kalsarit ne olla pitää :)
Heidi Korhonen-Tuominen 21.06.2012
Hyvä juttu, että oma ukko käyttää boxereita! ;D
Pirjo Teräsalmi 21.06.2012
Se, että alushousuilla on merkitystä, ei ole uusi uutinen. Sama spermaa huonontava vaikutus on myös liian tiukoilla farkuilla. Johtuu siitä, että tiukoissa pöksyissä kivesten lämpötila nousee liikaa ja liika lämpö aiheuttaa siittiöiden tuhoutumista.
Nina Rönnberg 21.06.2012
Hmm.. pitäisikö sitä lähteä kalsariostoksille?! ;)
Eeva-Liisa Kauhanen 21.06.2012
Ei pidä hautoa munia!

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.