Hyvät Uutiset

Sharewoodin Hyvät Uutiset kertovat miten maailmaa pelastetaan - fiksusti ja viihdyttävästi.

Hyvät Uutiset

Saido Mohamed Sharewoodiin

Saido Mohamed Sharewoodiin

Vuoden pakolaisnainen tukee Sharewoodissa Suomen Pakolaisapua ja suosittelee vapaaehtoistyötä.

Vuoden pakolaisnainen 2011 Saido Mohamed liittyi Sharewoodiin!

Saidon avustusjärjestö on Suomen Pakolaisapu.

”Tulin turvapaikanhakijana Suomeen, joten itsellänikin on pakolaistausta. Tunnen Suomen Pakolaisavun toiminnan hyvin”, Saido kertoo.

Saido valittiin vuoden pakolaisnaiseksi erityisesti hänen tekemänsä vapaaehtoistyön ansiosta. Saido on auttanut erityisesti somalinuoria erilaisissa järjestöissä jo vuosien ajan. Hänen mielestään nuoria – sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajia – pitää auttaa, sillä nuoret tarvitsevat aikuisten esikuvaa.

”Eritisesti pakolaistaustaisille nuorille on tärkeää olla maahanmuuttajataustaisia esikuvia, jotka ovat pärjänneet Suomessa.”

Saidon mukaan salaisuus kotoutumiseen on aktiivisuus. Maahanmuuttajien pitää hankkia tietoa, kysellä asioita ja tehdä yhteistyötä.

”Ja nuoruudesta kannattaa myös nauttia, Suomessa voi harrastaa vaikka mitä.”

Saidon muutti Somaliasta Suomeen vuonna 1992. Hän on nyt asunut Suomessa lähes 20 vuotta. Miten Suomi on muuttunut?

”Erityisesti pääkaupunkiseutu on kansainvälisempi. Kouluissa ja työpaikoilla on eritaustaisia ihmisiä, monikulttuurisuus on lisääntynyt. Suomi on liittynyt Euroopan Unioniin ja vaihto-opiskelijoidenkin kautta tieto muusta maailmasta on lisääntynyt.”

Toisaalta maahanmuuttokritiikki ja rasismi ovat nostaneet päätään nyt samaan tapaan kuin 1990-luvulla. Saido arvelee, että syynä tähän on lama ja mediassa nostetut väärät argumentit.

”Pakolaisten vastaanottaminen ei ole yksin Suomen asia, siihen velvoittavat kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö. Poliitikot eivät myöskään keskustele niistä syistä, miksi pakolaiset ylipäätään Suomeen tulevat.”

Mitä Sharewoodin hyväntekijät ja tavalliset suomalaiset voivat tehdä pakolaisten auttamiseksi?

”Kannattaa tukea kansalaisjärjestöjä, jotka auttavat maahanmuuttajia kotoutumaan. Järjestöt auttavat pakolaisia saamaan tietoa ihan suomalaisen yhteiskunnan perusasioista, kuten koulutusjärjestelmästä ja Suomen lainsäädännöstä”, Saido ehdottaa.

Kiitos kun liityit Sharewoodiin Saido, on suuri kunnia saada sinut mukaan!

Kuva: Eva-Liisa Orupold

22.06.2011

Kommentit (7)

HEIKKI REMES 11.07.2016
HIENOA
Sa Mi 06.11.2011
Tervetuloa! Tavallisest suomalaiset voisivat auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan paitsi järjestöjä tukemalla myös itse heihin tutustumalla ja tutustuttamalla suomalaiseen yhteiskuntaan. Eikös Martti Ahtisaari ole jossain joskus todennut, että ei siihen muuta tarvita kuin kahvipannu... Siitä se lähtee. :)
Sari Autio 06.11.2011
Tervetuloa! :)
Kirsi Lumatjärvi 05.07.2011
Hieno kun liityit Sharewoodiin Saido! Olet myös erittäin tervetullut vierailulle Joensuuhun! toivoopi Kirsi Lumatjärvi (maahanmuuttajien neuvonta- ja palvelupisteestä)
Jesse Huurre 30.06.2011
Tervetuloa!
Maritta Patinen 30.06.2011
Tervetuloa
Saido Mohamed 23.06.2011
kiitos kaikille ja hyvää juhannusta :)

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.