Hyvät Uutiset

Sharewoodin Hyvät Uutiset kertovat miten maailmaa pelastetaan - fiksusti ja viihdyttävästi.

Hyvät Uutiset

Dome Karukoski Sharewoodiin

Dome Karukoski Sharewoodiin

Elokuvaohjaaja valitsi järjestökseen WWF:n.

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski liittyi Sharewoodin hyväntekijöiden joukkoon.

”Minulla menee useampaan eri hyväntekeväisyyskohteeseen suoraveloituksena kuukausilahjoituksia. Kohteina ovat muun muassa Unicef, Amnesty, Greenpeace, Medi-Heli ja Vammaisten tukijärjestö. Tajusin safarilla ollessani, etten ollut laittanut penniäkään uhanalaisten olentojen pelastamiseen. Tuntui, että olin unohtanut eläimet. Siksi valitsin WWF:n.”

Eläinten oikeuksien lisäksi ohjaaja kokee tärkeäksi auttaa ihmisiä, jotka ovat saaneet jo syntymässään huonommat lähtökohdat kuin hän itse on saanut.

”Jos kerran viikossakin jokainen tekisi yhden teon vähäosaisemman eteen, niin maailma olisi paljon parempi paikka.”

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski on ohjannut suomalaisen nykyelokuvan menestyksiä kuten Tummien perhosten koti ja Napapiirin sankarit. Hän on kokeillut siipiään myös musiikkivideoiden kanssa ohjatessaan Jenni Vartiaisen Tunnoton-kappaleen musiikkivideon.

Dome ohjaa myös tulevan Mannerheim-elokuvan, joka on Suomen elokuvahistorian kallein elokuva.

Sharewoodiin Karukoski haastaa liittymään kaikki netissä viihtyvät ihmiset.

”Hyvä, että tällainen toiminta on olemassa.”

Tervetuloa mukaan Dome!

Tee kuten Dome ja liity sinäkin Sharewoodiin auttaamaan ja voittamaan!

Teksti: Pirita Tiusanen Kuva: Solar Films

17.08.2011

Kommentit (7)

Sirkku Ijitola 19.08.2011
Tervetuloa, Dome Karukoski, Sharewoodiin! Minä pidin kovastikin "Napapiirin sankarit" -leffastasi.
Hanna Engblom 18.08.2011
Vad skoj, välkommen!
Timo Hietala 17.08.2011
Tervetuloa!!
Jutta Linna 17.08.2011
Mahtavaa! Nyt vielä sanaa palvelusta eteenpäin muillekin silmäätekeville.
Kati Rissanen 17.08.2011
Hieno juttu!
Minttu Ukkonen 17.08.2011
hienoa!
Minna L 17.08.2011
Tervetuloa! :)

Tule hyväntekijäksi

Hei Hyväntekijä - tilaa Sharewoodin uutiskirje!

Saat etuja, tarjouksia ja kilpailukutsuja sekä uutiskirjeen kerran kuukaudessa.
Tule mukaan. Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi - tutkitusti.

ps. Jos olet rekisteröitynyt Sharewoodiin, saat uutiskirjeen ja edut automaattisesti.